
Vauhtia, vaarallisia tilanteita, tuulen lailla kiitäviä poneja;
jännittäviä kilpailuja, tiukkoja valmennuksia, kovaa kannustusta;
hehkuvaa yhteishenkeä:
tätä kaikkea edustaa gymkhana ja Heijastuksen Huimapäät!
Heijastuksen Huimapäät on maaliskuussa 2009 pystyyn kyhätty virtuaalinen gymkhanajoukkue. Joukkueen "keskuspaikka" on virtuaalitalli Heijastus, sen valoisa maneesi ja laaja kenttä, toki myös toimisto johon esimerkiksi treenien jälkeen kokoonnutaan löpisemään turhanpäiväisiä ja ennen suuria kisoja keksimään sotasuunnitelmaa muiden joukkueiden päiden menoksi. Noh, todellisuudessa Heijastuksen Huimapäät eli HeiHui on oikein ystävällismielisten ihmisten seura ja avoin kaikille halukkaille poniratsukoille.
Jäseniä joukkueeseen otetaan vain viisi gymkhanan yleisten sääntöjen mukaan: neljän kisaavan jäsenen lisäksi yksi varajäsen joka paikkailee mahdollisesti loukkaantunutta tai muusta syystä pois jäänyttä jäsentä kisoissa. Ratsuiksi kelpuutetaan vain ponikokoisia ratsuja, mieluiten toki nopeita, ketteriä ja vetreitä lajin vaatimukset huomioon ottaen. Ihanteellisia rotuja ovat esimerkiksi new forest, connemara, ratsuponi (erityisesti täysiveriverta omaavat), isommat welshit.. Rotua tärkeämpää on kuitenkin se että poni (tai ponikokoinen hevonen) ei turhia hötkyile mutta toisaalta puhkuu intoa radalle päästessään ja pysyy ratsastajan hallinnassa tilanteessa kuin tilanteessa. Alle 4-vuotiaita ratsuja ei joukkueeseen hyväksytä!
| nro. | nick VRL-0000 | rotu-skp. ratsu | kerrat varajäsenenä | 1 | Amar VRL-0408 | rp-t. Amarn Whirlwind | - | 2 | Albino VRL-3910 | rp-t. Daffodils Dear | - | 3 | Sorai VRL-9237 | wB-o. Aonghus IE | - | 4 | Ros. VRL-0757 | til-t. Sohilaps | - | 5 | nick VRL-0000 | rotu-skp. ratsu | kerrat varajäsenenä | - |
» Kuka tahansa joukkueen jäsenistä, tai vaikka ulkopuolinen kisajärjestäjäkin, voi tälle sivulle ilmestyvälle ilmoitustaululle ilmoittaa jos tahtoisi HeiHuin kilpailevan joukkueena joissain kisoissa. Jokaisen joukkueen jäsenen tulisi sitten ilmoittaa, luonnollisesti ennen kisojen viimeistä ilmoittautumispäivää, onko lähdössä mukaan jotta osaan sitten ilmoittaa joukkueeseen oikeat ratsukot verrattuani ratsukkojen varajäsenkertojen määrää. Mikäli ratsukkoja ilmoittautuu vähemmän kuin neljä, ei joukkueena voida kilpailla. Jos pariluokkia järjestetään, voivat joukkuelaiset etsiä itselleen parille samaisella ilmoitustaululla (joka on vielä tekeillä). Joukkuekisoihin ilmoittautuessa ei siis jokaisen jäsenen tarvitse kisajärjestäjälle erikseen ilmoittautua, toisin kuin yksilöluokkiin ilmoittautuessaan.
» Reiluuden vuoksi kukaan ei joudu joka kisoissa olemaan varajäsen, vaan varajäsenen paikkaa kierrätetään - jäsenlistaan merkataan aina kuinka monissa kisoissa kukin on ollut varajäsenenä silloin kun joukkue on kisannut kokonaisena.
Mikäli tämä ensimmäinen joukkue on jo täynnä ja halukkaita löytyy, voidaan HeiHuille muodostaa myös kakkosjoukkue jonka lyhenne olisi HeiHui2. Ilmoitathan siis mielenkiintosi joukkueen toiseen "ryhmään" liittymiseen vaikka joukkue näyttäisikin taulukon mukaan olevan jo täynnä!
|
| ||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
kuva © by Christiane Slawik, muu sisältö © Amar